Suomen Kauppakeskusyhdistys on valinnut Jukka Vakulan uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Vakula toimii Vantaan Valon toimitusjohtajana. Vantaan Valo on kauppakeskus Jumbon suurin omistaja. Vakulalla on laaja kokemus kiinteistö- ja kauppakeskustoimialalta. Aiemmin hän on toiminut Citycon Oyj:n kauppakeskus- ja portfoliojohtajana, Technopolis Oyj:n yksikönjohtajana ja Salo IoT Campuksen toimitusjohtajana.
Vakula lähtee puheenjohtajuuteen luottavaisin mielin ja positiivisin odotuksin. Hänellä on aiempaa kokemusta Kauppakeskusyhdistyksen hallitustyöskentelystä, joten yhdistyksen toiminta ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi. "Kauppakeskusyhdistystä on hoidettu hyvin ja se on vakaissa kantimissa, joten tästä on hyvä jatkaa", hän kommentoi odotuksiaan puheenjohtajakauden alkuun.
Yhdistyksen tavoitteena on kehittää kauppakeskustoimialaa sekä vahvistaa sen asemaa yhteiskunnassa. Keskeistä on lainsäädännön seuraaminen ja uudistushankkeisiin vaikuttaminen, tällä hetkellä erityisesti kiinteistöverouudistuksen osalta. "On tärkeää nostaa omaa ääntämme esiin ja varmistaa, että kauppakeskusalan tarpeet otetaan huomioon lainsäädäntötyössä.”
Lisäksi alan näkyvyyden lisääminen ja tiedon tuottaminen ovat keskeisiä tavoitteita. “Suomessa kauppakeskukset ovat laadukkaita ja hyvin johdettuja, ja alalla tehdään paljon hienoja asioita.” Näitä on tärkeää tehdä näkyväksi.
Vakula on vakuuttunut tulevaisuuden mahdollisuuksista ja pitää Kauppakeskusyhdistyksen toimintasuunnitelmaa lupaavana. "Toimintasuunnitelmassa on paljon hyviä nostoja. Esimerkiksi erilaiset tilaisuudet ovat tärkeä osa yhdistyksen työtä, ja haluan varmistaa, että nämä toiminnot jatkuvat ja kehittyvät.”
Tapahtumien tavoitteena on tuoda kauppakeskusalan ammattilaisia yhteen. Vakula kannustaakin jäseniä osallistumaan aktiivisesti yhdistyksen tilaisuuksiin sekä ottamaan yhteyttä niistä aiheista, joita yhdistyksen olisi tärkeää nostaa esille. "Ei tarvitse olla hallituksen jäsen, jotta voi nostaa asioita esille tai osallistua työryhmiin.” Lisäksi hän muistuttaa, että uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan yhdistyksen toimintaan.
Vakula lähtee jatkamaan yhdistyksen toimintaa ja kehittämistä vakaalla pohjalla. "Odotan innolla yhteistyötä ja sitä, että pääsemme yhdessä viemään Kauppakeskusyhdistyksen työtä eteenpäin."
Jukka Vakula
Toimitusjohtaja, Vantaan Valo
040 761 7287
jukka.vakula@vantaanvalo.fi